top of page

Italian EM-kisojen ainut valopilkku Riccardo Calafiori siirtyy Arsenaliin

27.7.2024 11:12

Riccardo Calafiori Arsenal
Calafiorin aika Bolognassa kesti vain kauden. Kuva: twitter.com/richycala5

Bolognan seurajohtaja Claudio Fenucci vahvistaa Sky Sport Italialle, että pitkään lontoolaisseura Arsenaliin huhuttu Riccardo Calafiori jättää seura.


Calafiori pelaa topparina, ja säväytti viime kaudella Serie A:ssa iskemällä 2 maalia ja jakelemalla 5 maalisyöttöä.


22-vuotiaan puolustajan markkina-arvo räjähti lopullisesti EM-kisoissa erinomaisilla otteilla, joista huomionarvoisin oli Calafiorin pallonkuskaus puolustuslinjasta Matteo Zaccagnille, jonka loppuhetkien tasoitus Kroatiaa vastaan takasi Italialle pudotuspelipaikan.


Calafiorin siirtosummaksi lontoolaisseuraan on huhuttu olevan 50 miljoonan euron paikkeilla.


Puolustajalupaus siirtyi vuosi sitten vain neljällä miljoonalla Bolognaan sveitsiläisestä Baselista. Isoimmasta mahdollisesta taloudellisesta voitosta italialaisseura ei pääse nauttimaan, koska Basel neuvotteli aikoinaan itselleen 50 prosenttia italialaisen seuraavasta myymisestä.


— Teidän kanssa minulla oli mahdollisuus kasvaa sekä pelaajana että ihmisenä, Calafiori kiittää Bolognaa X-tilillään.



Comments


bottom of page