7.12.2023 18:03
Roman ja Fiorentinan kohtaaminen Stadio Olimpicon kirkkaissa valoissa sunnuntai-iltana on kriittinen Serie A:n loppukautta ajatellen. Vaikuttaa todennäköiseltä, että milanolaisjoukkueet ja Juventus ovat tarpeeksi kovassa formissa varmistaakseen kolme ensimmäistä paikkaa Mestarien liigassa kaudelle 24-25. Tämä jättää Roman, Napolin, Fiorentinan, Atalantan ja Lazion taistelemaan viimeisestä arvokkaasta Mestarien liigan paikasta. On siis selvä ettei sijalla 4. oleva Roma halua menettää yhtään pistettä sijalla 6. majailevalle Fiorentinalle, sekä tietysti päinvastoin.
Roma
Jose Mourinho valmentaa Romaa nyt kolmatta sesonkia. Portugalilaisen suurimmat saavutukset Giallorossin peräsimessä ovat kaudella 21-22 voitettu UEFA Konferenssi liiga ja viime kaudella pääsy Eurooppa-liigan finaaliin asti, jossa Roma kaatui Sevillaa vastaan rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Nyt Josen kolmannella kaudella pääsy Mestarien liigaan olisi hänen aikakautensa suurin saavutus Romassa urheilullisesti. Taloudellisella puolella Mourinho on loistanut, sillä ultra-karismaattinen portugalilainen on saanut Stadio Olimpicon katsomot pursuamaan yleisöä.
Roman suurin huolenaihe Josen johdolla on yleisesti joukkueen pelaaminen ja sen pelitapa. Valitettavasti Josen pelikirja on menettänyt “parasta ennen” -päivämääränsä ajat sitten. Esimerkiksi nykyfutiksessa pyritään lähes joka pelikirjassa avaamaan peliä syötöillä maalivahdista lähtien, ja näin murtamaan vastustajan prässi maata pitkin. Mourinho tykkää pistää pitkää palloa heti pelin avauksessa, ja oman hyökkääjän hävitessä ilmassa kaksinkamppailun päätyy pallo nopeasti takaisin vastustajalle. Ei siinä etteikö tässä olisi ideaa, mutta vastustajat pystyvät helposti ennaltaehkäisemään puolustuksen vuodot olemalla tarkkana saadessaan pallon takaisin, eikä Roma pysty näin yllättämään potentiaalisilla tilanteenvaihdoilla.
Joka tapauksessa Giallorossilta löytyy huippuyksilöitä pukukopista vaikka muille jakaa. Paulo Dybala on joukkueen ehdoton supertähti. Argentiinalaisen vasen jalka on Euroopan kärkitasoa. Dybala on iskenyt Serie A:ssa alkukaudellaan pelaamassa kymmenessä ottelussa neljä maalia, ja antanut viisi maalisyöttöä. Valitettavasti argentiinalaista vaivaa usein loukkaantumiset ja muistuttaa siinä mielessä vähän Kevin de Bruyneä: Haluat aina hänet kentälle, mutta aina täytyy myös olla mielessä varasuunnitelma loukkaantumisherkkyyden vuoksi.
Roman muita tähtipelaajia Fiorentiaa vastaan todennäköisessä avauksessa ovat Romelu Lukaku, Lorenzo Pellegrini ja Bryan Cristante. Varsinkin Lukaku, Dybala ja Pellegrini takaavat sen, että Roma pystyy antamaan iskuja vastustajalle ihan millä pelitavalla hyvänsä.
Fiorentina
Jos Roman koutsin ideat alkaa olemaan antiikkisia, tilanne on täysin päinvastoin Fiorentinan puolella. Vincenzo Italiano osoitti Speziassa ennen edelliskaudella siirtymistä Firenzeen isompiin ympyröihin, että hänen jalkapallonsa saa irti pelaajamateriaalista parhaimman potentiaalin.
La Viola oli muutaman vuoden pois taistelusta europaikoista, mutta Italiano nosti firenzeläiset takaisin kiusaamaan sarjan suurseuroja. Viime kaudella joukkue kävi Konferenssi liigan finaalissa asti, mutta West Ham onnistui yllättämään italialaisjoukkueen ratkaisevasti pelin loppuhetkillä.
Fiorentinalla on erittäin mielenkiintoinen joukkue kasassa kaudelle 2023-24: Heillä on uskomaton leveys pelaajamateriaalissa, mutta aivan terävin kärki puuttuu.
Ja kärki puuttuu ylipäätään. La Viola myi kesällä Arthur Cabralin Benficaan ja floppihankinta Luka Jovic lähti ilmaissiirrolla AC Milaniin. Tilalle hankitut uudet target-pelaajat Lucas Beltran ja M’Bala Nzola ovat tehneet vain maalin mieheen kuluneella Serie A -kaudella.
Toisaalta kokoonpanon kaikki muut osa-alueet pursuavat laadukkaita pelaajia. Fiorentinan joukkueesta erottuva tähtipelaaja on vasemmalla laidalla viilettävä Nico Gonzalez. Stuttgartista pari vuotta sitten isolla rahalla siirtynyt argentiinalainen ei heti lunastanut kovia odotuksia Firenzessä. Tällä kaudella Gonzalez on kuitenkin iskenyt jo kuusi maalia kahteentoista Serie A -otteluun. Hän on vihdoin näyttänyt sen luokan osaamista, että Fiorentinan tulee olemaan mahdotonta pitää häntä seurassa ensi kesän jälkeen.
Myös muutenkin rosterista löytyy huippuosaamista. Toppari Lucas Martinez Quarta nähdään aina välillä hallitsevan maailmanmestarin Argentiinan puolustuksessa. Giacomo Bonaventura pelaa uransa parasta jalkapalloa 34-vuotiaana, ja esiintyi oivasti Italian maajoukkueessa marraskuun puolivälin maaottelutauolla.
Match Day
Poissaolojen ei pitäisi haitata joukkueiden valmistautumista sunnuntaina kello 21:45 alkavaan otteluun. Romalta puuttuu puolustuksesta Chris Smalling ja hyökkäyksestä Tammy Abraham, jonka pitkään poissaoloon Roma varautui ennen kauden alkua.
Fiorentinalla on sinänsä sama tilanne, koska keskikentän Gaetano Castrovilli ja puolustuksesta Dodo ovat pitkäaikaispotilaita. Kuitenkin tähtipelaaja Gonzalezin pelikunto on hieman epävarma, ja häntä ei välttämättä nähdä avauksessa. Tämä heikentäisi radikaalisti vieraiden iskukykyä Stadio Olimpicolla.
Fiorentina pelasi arkipäiväpelin kotimaan Cup-velvoitteiden takia. Serie B:ssä pelaava Parma oli lähellä yllätystä Firenzessä, mutta La Viola onnistui kaatamaan vieraat lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Fiorentina huilautti avainpelaajiaan ottelussa, joten merkittävää lepoetua Giallorossi ei tule saamaan Serie A:n viikon otteluun.
La Gazzetta Suomi ennustaa, että tulemme näkemään väkevän kamppailun, josta ei tunnetta ja kortteja puutu. Roman penkin pahamaineiset reagoinnit voivat tulla näkyviin kovissa paineissa Eurooppa-liigan 2023 finaaliottelun tapaan.
Roman täytyy pitää fokus olennaisessa tai vieraat jyräävät ylitse. Tällainen ottelu mittaa onko Fiorentinasta todenteolla haastamaan neljännestä paikasta ensi kauden Mestarien liigaan. Molemmat lähtevät luultavasti vaihtamaan iskuja hyökkäyspelissä, ja lopulta Italianon jengi tyrmää Mourinhon miehet.
Tulosveikkaus: 2 - 3
Komentáře